Led valaistus lastenhuoneessa

Lapselle omaan huoneeseen siirtyminen vanhempien huoneesta, tai muuton yhteydessä uuteen omaan huoneeseen kotiutuminen on joskus haasteellista. Voit helpottaa siirtymistä ja lisäät turvallisuudentunnetta valitsemalla oikeat valaisinratkaisut.

Uuden lastenhuoneen valaistus

Jos lapsesi suhtautuu epäileväisesti uuteen huoneeseensa, niin syynä voi olla se, että hän jännittää pimeää. Onneksi nykyaikaisilla valaisimilla on mahdollista lieventää tätä jännitystä. Oikeisiin paikkoihin asennetut himmennettävät valaisimet ja langattomat valonsäätöpainikkeet antavat lisää luottamusta lapselle, ja kaikki perheenjäsenet saavat kaipaamansa unet omissa huoneissaan.

Perinteinen yövalo ei välttämättä ole oikea ratkaisu, jos se pitää liian suuren valotehonsa vuoksi sijoittaa kovin kauas. Valon tarve öiseen aikaan vaihtelee vuodenaikojen mukaan, jolloin talvella valo voi tuntua liian kirkaalta. Jos yövalo ei ole lapsen itsensä helposti käytettävissä, niin yölliset heräilyt saattavat aiheuttaa pelkoa, ja lapsi tulee mieluummin vanhempien luokse kuin hoitaa esim. wc-käynnin itse ja rauhoittuu takaisin nukkumaan.

Himmennettävällä led valaisimella saadaan juuri sen tehoinen valaistus kuin halutaan, ja yölläkin valotehoa saadaan sopivasti mutta ei häiritsevän paljon. Valot voidaan jättää vaikka koko yöksi päälle, kun ne säädetään matalalle valoteholle. Valaisimeksi sopivat esim. led paneelit, led nauhat tai led spotit.

Turvallisuus ja helppokäyttöisyys lastenhuoneen valaisussa

Valonkatkaisimen olisi hyvä sijaita helposti käytettävässä paikassa, joten langaton valonkatkaisija on yksi hyvä vaihtoehto. Samaa valoa voidaan ohjata useammastakin katkaisijasta, joten perinteisen oven pielessä sijaitsevan katkaisimen lisäksi voidaan asentaa myös toinen lapsen tasolla tai sängyn lähellä oleva katkaisin.

Helppokäyttöisyyden lisäksi valosäätimissä olennaista on tuoteturvallisuus. LedStoren himmennettävät painikkeet ovat turvallisia, CE ja RoHS merkittyjä. Ne voidaan kiinnittää esim. pakkauksessa mukana tulevalla, tukevalla 3M:n tarralla tai ruuvaamalla. Painike on paristokäyttöinen. Emme suosittele painikkeen asentamista alle 3-vuotiaiden lasten ulottuville, sillä paristokotelo on irtoava osa. Annamme painikkeille kolmen vuoden takuun valmistusvirheiden varalle.

Sopiva valon määrä lisää lapsen turvallisuudentunnetta, ja pitää nukkumistilanteen rauhallisena.

Leikkisiä lisävaihtoehtoja lastenhuoneen valaisuun

RGB nauha
RGB nauhalla saadaan lastenhuoneeseen leikkisyyttä. Ohjelmista löytyy mm. vilkkuvat poliisivalot.

Led valonauhat eivät kuumene, kun ne asentaa oikein alumiiniprofiiliin. Tämä antaa mahdollisuuden asentaa valoa sellaisiinkin paikkoihin, joihin perinteistä halogeenivalaisinta ei voisi asentaa. Jos huoneessa on joku erityinen kohta, joka kaipaa valaistusta: pimeä kulma, verhojen tausta, tai iso kaappi, niin led valon voi asentaa myös tällaisiin paikkoihin. Pelottava paikka muuttuukin tunnelmalliseksi ja mukavaksi, ja lapsi voi tyytyväisin mielin ottaa kunnon unet.

Leikkisyyttä lastenhuoneeseen saadaan RGB nauhalla, jonka kaukosäätimestä löytyy erilaisia väriävaihtavia ohjelmia. Tavallisen, pehmeästi väriä vaihtavan ohjelman lisäksi on valittavana mmm. strobo disko iltoja varten ja poliisin vilkkuvat valot rosvo ja poliisi leikkeihin.

Tutustu himmennettäviin valaisinratkaisuihin, joita voit käyttää lastenhuoneen valaisussa, ja kokoa tarpeidenne mukainen paketti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *