Olohuoneen led-valaistus

Remonttitarve – liian vähän valoa huoneen ikkunanpuoleisella reunalla

Lähtökohta remontille oli noin 32 neliön kokoisen olohuoneen lisävalaistus. Valaistuksen suunnittelussa oli luotettu viisi vuotta sitten liikaa isoihin lasiseiniin ja avoimeen olohuone / keittiöön, joista ajateltiin valoa tulevan reilusti. Käytännössä kuitenkin kattovalaisimien puute laittoi miettimään lisävalaistusta. Suuret ikkunat eivät auta Suomessa kuin puoli vuotta, ja toinen puoli vuotta asunnossa oli liian vähän valoa. Toisella puolella isoa huonetta oli seinustalla valaistusta.

Liian vähän valoa ennen epäsuora valaistus remonttia
Ennen remonttia olohuone kaipasi lisää valoa. Isoista ikkunoista ei tullut tarpeeksi valoa pimeään vuodenaikaan.

Päätettiin lisätä valaistusta toteuttamalla epäsuora valaistus ja kohdespotteja

Suunniteltaessa valaistuksen lisäämistä, mietittiin vaihtoehtoina sekä kattoon että seinille asennettavia valoja. Koska katossa ei ollut valmiita sähkövetoja, niin jälkikäteen asentaminen olisi ollut kovin työlästä. Myös seinävalaisimien lisäämistä pidetiin haasteellisena. Suunnittelussa päädyttiin rakentamaan uusi alaslaskukotelo. Näin saatiin uusi johdotus kotelon sisään. Kotelon muoto suunniteltiin niin, että saatiin sekä epäsuoraa valaistusta led-nauhalla, että suoraan alaspäin valaisevaa kohdevaloa. Alaslaskukotelointi suunniteltiin koko seinän mitalle, eli kahdeksalle metrille.

Alaslaskukotelon päätykuvasta alla näkyvät mitat. Vaaleansinisellä merkityt kipsilevyt muodostivat sekä kotelon upotettaville LINJA 5 -spoteille, että kourun epäsuoraa värilämpötilasäädettävää CCT-led-nauhavalaistusta varten. Kotelon korkeus on 295 mm, koska tämän verran tilaa oli ikkunan yläreunan ja katon välissä. Kotelon etureunaan tehtiin 120 mm häikäisysuoja, joka ohjaa valon tehokkaasti kohti kattoa. Katto nousee harjaa kohti 25 mm, mikä otettiin myös huomioon mitoissa ja runkopuiden leikkaamisessa. Runkopuina käytettiin 48×48 puurimaa.

Seinän ja kotelon väliin (kuvassa vasemmassa reunassa) jätettiin noin 15 cm leveä syvennys verhokiskoille. Kotelo saatiin näin myös oikealle kohdalle valon avautumiskulmaa ajatellen. Jatkossa on vielä mahdollista lisätä valoa seinänvierelle, jos tarvetta tulee.

Alaslaskukotelon mittakuva päädystä. Vaaleansinisellä näkyvät kipsilevyt, oranssilla merkitty upotettava LINJA 5 spotti, ja sinisellä CCT led-nauha 45 asteen kulmaprofiilissa.

Olohuoneen valaistuksen valitseminen – luonnollista ja häikäisemätöntä valoa

Valaistukseksi haluttiin luonnollista ja häikäisemätöntä valoa, jota olisi melko reilusti. LedStoren valikoimissa kapealla valokeilalla oleva LINJA 5, 10W, 3000K valikoitui spotiksi. Yksi spotti antaa 1000 luumenia valoa, ja avautumiskeila on 15 astetta. Tehokas valo ei häikäise lainkaan sivuille. Jokaisessa spotissa on valaisinkohtainen, himmennettävä virtalähde.

Linjaspotit LINJA 5, valaisevat mustan sisuksen sisältä kapealla keilalla. Valo ei häikäise sivusta päin katsottuna. Valaisinta on saatavissa lämpimällä 3000K ja neutraalilla 4000K valon värisävyllä.

 

Katon kautta valaisevaa led-nauhavalaistusta varten valittiin värilämpötilasäädettävää 14,4 W/m ottotehoinen CCT led-nauhaa, joka valaisee kohdevalaistuksessa noin 1000 luumenia metrille. Epäsuorana valona valaistusteho on arviolta 500 luumenia metrille. Epäsuoran valon valaistusteho riippuu paljon heijastuspinnan väristä ja materiaalista. Led-nauhaa suuntaamaan ja suojaamaan valittiin 45 asteen kulmaprofiili muovikannella. Led-nauhan virtalähde 200W tehoinen langattoman ohjauksen mahdollistava RF-muuntaja mahtui kouruun piiloon.

 

Led-nauha värilämpötilasäädettävänä. Asennukseen tarvitaan myös alumiiniprofiili ja virtalähde.

Olohuoneremontti alkaa – alaslaskukotelon tekeminen kattoon

Alaslaskun kokoaminen aloitettiin leikkaamalla runkopuut ja kipsilevyt oikean kokoisiksi. Rungon kasaus tehtiin aluksi lattialla yksi reuna kerrallaan.

Rungon ja kipsilevyjen mittaamista, leikkaamista ja kasaamista.

Rungot kiinnitettiin kolmessa osassa kattoon. Rungon kiinnityksessä käytettiin 100×50 ruuveja, ja katon kiinnityspisteet osutettiin katon juoksuihin. Valoille tarvittavat sähköt vedettiin valmiiksi tässä vaiheessa.

Ensimmäiset runkopuut kiinnitettynä kattoon. Sähköt vedetty valmiiksi.

 

Alaslaskukotelon runko kiinnitetty koko mitalta kattoon.

Rungon kiinnityksen jälkeen tehtiin kipsilevykotelointi. Mitoille leikatut kipsilevyt kiinnitettiin runkoon 80×50 ruuveilla ja tasoitettiin.

Kipsilevyt ruuvattiin runkoon.
Ensimmäinen tasoitekierros valmiina, olohuonevalaistus alkaa hahmottua.
Alaslaskukoteloon leikattiin 34×137 mm asennusaukot LINJA5 led spoteille.
Kotelon pintakäsittely valmis. Kahden tasoitekerroksen jälkeen olohuoneen alaslaskukotelo pohjamaalattiin ja pintamaalattiin.

Remontti etenee – valaistuksen asentaminen

Valaistuksen käyttämisessä oli tärkeää, että ohjaus voitiin hoitaa myös ilman johdollisia seinähimmentimiä, sillä uusien valokatkaisimien asennus olisi ollut työlästä. Epäsuoraan asennettavaksi led-valaistukseksi valittiin värilämpötilasäädettävä 14,4 W/m tehoinen CCT led-nauha, ja sille käyttöpainikkeeksi värilämpötilan vaihtamiseen tarkoitettu langaton painike. Kuvan tilanteessa kytkimen sijoittelua ei oltu vielä päätetty.

Oikeanpuoleisista WW ja CW painikkeista valon värilämpötila säätyy portaattomasti lämpimän valkoisen ja kylmän valkoisen välillä. Vasemmanpuoleisesta painikkeesta ylemmästä valot syttyvät ja sammuvat ja alemmasta pitkään painaen valot kirkastuvat ja himmenevät kauniin tasaisesti.

 

Langattoman ohjauksen painikkeen voi vapaasti sijoittaa haluamaansa paikkaan. Portaattomasti värilämpötilasäädettävässä painikkeessa WW lämpimämpi valo ja CW kylmempi valo.

 

Led-nauha asennettiin 45 asteen kulmaprofiiliin ja muuntaja mahtui lisäksi hyvin kouruun, vaikka se on reilun kokoinen, 270x79x39mm. Värilämpötilasäädettävässä led-nauhassa johtimia on kolme, mikä pitää ottaa huomioon muuntajaa valittaessa. Langattoman ohjauksen mahdollistavassa muuntajassa on myös langattoman ohjauksen pariliittämistä varten opetusnappi (learning key). Näin ollen erillistä vastaanotinta ei tarvita.

14,4 W/m CCT-nauha liitetään muuntajan heikkovirtapuolelle. Se ottaa kolme paikkaa, yhden plussan (punainen) ja kaksi miinusta (vihreä WW ja musta CW). Langattoman ohjauspainikkeen pariliitosta varten kuvassa näkyy musta nappi (learning key).

 

Kokonaispituus, 8 metriä toteutettiin kolmella 2,5 metrin mittaisella profiililla, ja lisäksi leikattiin puolen metrin pätkä. Yksi rulla led-nauhaa ei riittänyt, joten viiden metrin nauharullaan kolvattiin lisäksi 2,9 metriä CCT-led-nauhaa, ja yhtenäinen nauha asennettiin led-nauhassa valmiiksi olevalla tarrapinnalla kiinni alumiiniprofiiliin. Muovikansi asettui hyvin profiilin päälle. Led-profiilia ei tarvinnut kiinnittää kourun pohjaan, joten sen suuntausta ja sijoittelua voidaan varoen muuttaa vielä sen mukaan, mikä käytössä osoittautuu parhaaksi.

45 asteen kulmassa valaiseva led-alumiiniprofiili alaslaskun kourussa suunnattuna seinän kautta. RF-muuntaja mahtuu hyvin kouruun.

 

LINJA 5-spoteilla on omat valaisinkohtaiset TRIAC- himmennettävät muuntajat. Tässä tapauksessa, kun uutta, johdollista himmenninpaikkaa ei asennettu, niin spotit ketjutettiin ja kokonaisuuteen asennettiin ensiopuolen langaton vastaanotin ja langaton painike.

LINJA 5 -spotit asennettiin 170 cm välein ja seinien viereen jäi 60 cm. Valo heijastuu 60 päähän seinästä asennettuna sopivasti myös seinän kautta.

Lopputulos on onnistunut – budjettia tarvittiin 1 500 euroa

Kokonaisuus toteutettiin omin voimin, vain sähköasennuksissa tarvittiin ammattilaista tunnin verran kytkennöissä. Kaikkine tarvikkeineen ja valaisimineen kustannukseksi tuli 1 500 euroa, ja omaa aikaa kului 20 tuntia. Jos työ olisi teetetty timpurilla, niin työarvio olisi ollut arviolta 1 000 euroa.

Kun epäsuora led-nauhavalaistus ja kohdespotit oli asennettu paikoilleen olohuoneeseen, niin niitä voidaan käyttää joko erikseen tai samaan aikaan.

LINJA 5 -spotit eivät näy sivulta päin katsottaessa, mutta valot heijastavat hyvin lattiaan saakka.
Värilämpötilasäädettävä ja himmennettävä led-nauha tuo miellyttävän epäsuoran valaistuksen kotelon kourussa olohuoneen seinään ja kattoon.
Kun epäsuora valaistus sekä LINJA-spotit ovat päällä, olohuoneeseen saadaan reilusti lisää valoa.

Remontissa saatiin siis olohuoneen led-valaistus uusittua tyylikkäästi. Valonauha asennettiin antamaan epäsuoraa valoa kattoa kohti, mikä tuo kauniin lisävalon huoneeseen. Samaan tapaan epäsuoraan ja häikäisemättömästi voidaan toteuttaa esimerkiksi makuuhuoneen valaistus. LINJA 5 -valaisimia voidaan puolestaan käyttää monipuolisesti myös muissa kodin sisätiloissa ja ulkona esimerkiksi terassin valaisussa.

Lue lisää remontit-kategoriastamme. Olemme koonneet sinne havainnollisia juttuja erilaisista tavoista lisätä led-valoa sekä kohdevalona että epäsuorana valaistuksena.

Autamme Lamppukauppa Led Storessa valaistusremonttien suunnittelussa ja vinkkaamme sopivaa sähköasentajaa. Suunnittelemme valaistussuunnittelupalvelussamme päivittäin muun muassa omakotitalojen valaistuskokonaisuuksia, ja teemme asennusvalmiiksi led-nauhakiskoja mittojen mukaan LedPaja-palvelussamme. Myymälässämme Vantaan Koivuhaassa, Mesikukantie 16, ovat kaikki tuotteemme esillä asennettuina ja testattavissa. Palvelemme sekä yritys-, kuluttaja-, kuin jälleenmyyjäasiakkaita.

Aukiolot: ma, pe klo 8.30 – 15.30, ti – to klo 8.30 – 17, la klo 10–14.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *