Valaistuksen avulla voidaan luoda monenlaisia tunnelmia ja vaikuttaa kylpyhuoneen käyttömukavuuteen. Led-valaistuksella luodaan energiatehokas ja monipuolinen valaistus. Esittelyssä Lamppukauppa Led Storen tiloihin tehty kylpyhuoneremontin modernisoitu valaistus, joka paransi tilan käytettävyyttä ja viihtyisyyttä huikeasti.

Edellinen kylpyhuoneremontti 90-luvulta

Kylpyhuoneremontin alkutilanteessa aika oli ajanut ohi kylpyhuoneen kalusteista ja valaistuksesta. Kaakelit olivat ehjät, mutta kalusteet olivat rispaantuneet ja esimerkiksi peilikaapin valaisinkupu oli rumasti kellastunut, ja valaisinrunko oli rikkoutunut. Keskellä kattoa ollut, ei-himmennettävä valaisin ei palvellut käyttötarkoitusta. Löylyhuoneen valaistukseen haluttiin myös uutta ilmettä, ja enemmän tunnelmallista valoa.

Uuteen kylpyhuoneeseen monipuolinen valaistus useammalla valaistuspisteellä

Kylpyhuoneen koko on 4 m2, ja siihen suunniteltiin paneelin pinnasta, seinän viereltä valaisevaa led-nauhaa alumiiniprofiilissa yhdelle seinälle. Led-nauhaa ja alumiiniprofiilia hyödynnettiin myös allaskaapin alla. Kaksi uppospottia sijoiteltiin lähelle peiliä tuomaa valoa ehostukseen. Peiliksi valittiin pyöreä, MOON 600 -valopeili, joka heijastaa valoa ympärilleen sekä huurretun reunan läpi myös eteenpäin. Lisäksi käytettiin pientä 4x1W saunaspottisarjaa pyyhelokeroiden valaistuksessa.

Seinänrajassa valaisee värilämpötilasäädettävä 14,4 W/m led-nauha. Profiilina paneelin kanssa samaan pintatasoon jäävä upotettava reunaprofiili. Virtalähteenä langattoman himmennyksen muuntaja.
Löylyhuoneessa valaisee 7,2 W/m led-nauha neutraalilla valon värisävyllä, mikä ei korosta puun keltaista sävyä. Lauteen etureunassa piilossa lisäksi 7,2 W/m samaa led-nauhaa, mikä valaisee lattiaa kohti ja lauderitilän välistä löylytilaan. Led-nauhat on asennettu muovikannelliseen alumiiniprofiiliin, mikä auttaa lämmönhallinnassa ja estää roiskeveden pääsyn nauhalle. Langattomasti himmennettävä muuntaja on sijoitettu löylyhuoneen ulkopuolelle.
Kylpyhuoneessa pesualtaan päällä valaisee MOON valopeili, jossa vesitiivis led-nauha kiertää peilin metallirungon ympäri valaisten tehokkaasti seinien kautta sekä huurretun lasireunuksen kautta. Katossa altaan yläpuolelle asetellut värilämpötilasäädettävät 9W Kantti-led-alasvalot valaisevat hyvin ehostettaessa. Peilin kautta hyllykkövaloina näkyvät 1W saunaspotit kapealla valokiilalla.
Kantti-alasvalon ulkomitat 95×95 mm istuvat kauniisti 125 mm leveään paneeliin.

Kaikkiaan siis suihkussa hyödynnettiin viittä eri valaistuspistettä aiemman kahden sijaan. Mitä useammasta kohdasta valo tulee, sitä monipuolisemmin saadaan aikaan eri tunnelmia ja valaistuksen intensiteettejä.

Saunaan lisättiin 7,2 W/m tehoista himmennettävää led-nauhaa selkänojan taakse ylös- ja alaspäin. Lauteiden alle saunaan asennettiin led-nauhaa kolmeen tasoon. Ne saadaan päälle eri aikaan langattomalla kytkimellä. Vanhat, pienet valopisteet jätettiin kattoon ja liitettiin samaan käyttökytkimeen kuin kokonaisvalaistus.

Löylyhuoneessa lämpimän sävyistä 7,2 W/m ottotehoista led-nauhaa asennettuna alumiiniprofiiliin valaisemaan ylöspäin. Neutraalin sävyinen valaisee alaspäin. Eron huomaa selvästi.

Värilämpötilasäädettävillä valaisimilla tilaan saatiin vaihtuvailmeistä tunnelmaa

Tilan uusi väritys vaihtui sini-valkoisesta laatoituksesta ja kellastuneesta paneloinnista valkoisiin seiniin, harmaaseen lattiaan ja katossa tummanruskeaan, lämpökäsiteltyyn mäntyyn.

Värilämpötilasäädettäviä, himmennettäviä valaisimia käytettiin katon 9W Kiinteä Kantti -spotteina, sekä 14,4 W/m 24V CCT led-nauhassa. Valon värilämpötilaa saa vaihdettua liukuvasti lämpimän valkoisesta noin 2500 Kelvinistä, kylmän valkoiseen, raikkaaseen 6500 Kelviniin. Värilämpötilan muutokset näkyvät tilassa erittäin hyvin, ja värilämpötila on olennainen tunnelmanluoja.

Värilämpötilasäädettävällä led-nauhalla saadaan valkoinen seinä hehkumaan joko lämpimän kellertävän sävyisenä tai sinertävän kylmän sävyisenä. CCT-säätimellä saadaan värilämpötila vaihtumaan portaattomasti. Ohjaimessa on lisäksi himmennys.

Valaistuksen ohjauksessa hyödynnettiin myös älykoteihin soveltuvaa langatonta Zigbee-tekniikkaa

Kun valaisimia tuli lisää, myös valaistuksen kytkinten määrä lisääntyi. Helposti lisää ohjauspaikkoja saatiin langattomalla järjestelmällä. Valitsemalla Zigbee-yhteensopivat muuntajat ja himmennyspainikkeet, saatiin painikkeiden paikat valittua vapaasti. Lisäksi Zigbee-tekniikan avulla valot on mahdollista haluttaessa yhdistää mihin tahansa älykotijärjestelmään, joka hyödyntää Zigbee-tekniikkaa.

Led-nauhavalaistukset mittojen mukaan LedPajalla

LedStoren LedPajalla tehdään suoraan kohteeseen mitoitetut led-nauhavalaisimet. LedPaja palvelee sekä kuluttajia että yritysasiakkaita.

  • Tuloksena mittatilaustyö/led-nauhavalaisin käyttövalmiina, testattuna ja kasattuna.
  • Säästät aikaa työkohteessa.
  • Ei hukkapaloja ja tuskailua tinausliitosten kanssa
  • Saat kestävät ja täsmälleen tarpeeseen sopivat, mittojen mukaan tehdyt led-nauhakokonaisuudet

 

Kylpyhuone ja sauna on remontoituna nähtävissä Lamppukauppa Led Storen myymälätiloissa Mesikukantie 16, 01300 Vantaan Koivuhaka. Erityisen havainnollista on nähdä värilämpötilan vaihteluiden vaikutus tilan ilmeeseen. Myymälä on avoinna ma, pe klo 8.30–15.30, ti–to klo 8.30–17 ja la klo 10–14.  Tervetuloa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *