Monipuoliselle valaistuksen uusimiselle avautui mahdollisuus, kun Pekka Heng ja Elina Ostamo tekivät mittavan remontin taloonsa. ”Valolla on suuri vaikutus tilojen ilmeeseen ja käyttöön, joten halusimme päivittää valaistuksen mahdollisimman toimivaksi ja monipuoliseksi. Mielessä oli käyttää reilusti led-nauhaa. Halusimme huoneisiin sekä epäsuoraa valoa että kohdevaloa”, hän kertoo valaistuksen uusimistarpeesta. ”Päivitimme kylpyhuoneesta tyylikkään spa-osaston, sekä yläkerran remontin yhteydessä uusimme makuuhuoneen ja työhuoneen valaistuksen, missä käytimme led-nauhaa. Keskikerroksen avoimen olohuone-keittiön ilme raikastui hyvälaatuisilla led-spottivalaisimilla.”

Kylpyhuoneeseen runsaasti tunnelmallista led-nauhaa

Ylelliseksi spa-osastoksi muutettu kylpyhuone remontoitiin kokonaan. Suihkualueen seinäpintoihin valittiin mustanharmaata, ruskeaan taittavaa, mattapintaista Laattapisteen LPC Rust Brick -laattaa, joka asennettiin kalanruotoladonnalla. Valon haluttiin nostavan esiin seinän sävyjä, joten led-nauha asennettiin kattoon upotettavaan alumiiniprofiiliin lähelle seinää. Profiili leikattiin jiiriin ja led-nauhaksi valittiin värilämpötilasäädettävää, sivuttain taivutettavaa Tunnelma CCT 14,4 W/m nauhaa, jota laitettiin myös shampoohyllyn yläpintaan. Sivuttain taivutettavalla led-nauhalla saatiin kulman valojuova jatkumaan tasaisena kulman jälkeen.

Reunauppo-alumiiniprofiilista leikattiin sopivat jiirit, ja sivuttain taivutettavaa led-nauhaa asennettiin koko matkalle. Näin kulmasta saatiin näyttävä.

 

Kylmän valkoisesta noin 6500 Kelvinistä lämpimän valkoiseen noin 2500 Kelviniin säätyvä led-nauha tuo kylpyhuoneen laattamateriaalin eri sävyjä esiin kauniisti. Liukuvalla valon värilämpötilasäädöllä voidaan vaikuttaa paljon tilan tunnelmaan. Valo on lisäksi himmennettävä.

Pukeutumistilan seinälle valittiin Siparilan K4 kuultavan harmaata, vihreään taittavaa puupaneelia. Kattoon upotettu led-nauha kiertää niin ikään tällä seinustalla ja jatkuu kulman jälkeen valaisten wc-tilan. Led-nauhaa asennettiin samaan tapaan myös pukuhuoneessa kahdelle seinälle.

Seinän vieressä huonetta kiertämässä led-nauha, joka antaa kaunista ja tasaista valoa.

”Värilämpötilasäädettävä led-nauha oli hyvä valinta, sillä seinäpintojen eri sävyt korostuvat riippuen siitä, minkä sävyisen valkoisen valon led-nauhasta laittaa. Valaistus vaikuttaa tilan tunnelmaan yllättävänkin paljon. Värilämpötilan ja himmennyksen säätimet ovat langattomia, joten ne oli helppo asentaa ja säästimme aikaa ja vaivaa kaapeloinnissa ja putkituksessa”, Heng kertoo.

Löylyhuoneessa käytettiin Helmeile 7,2 W/m tehoista lämpimän sävyistä himmennettävää led-nauhaa alumiiniprofiilissa lauteiden alla ja selkänojan takana. Sijoittelu lauteiden alle ja selkänojan taakse on hyvä tapa saada valaistuksesta häikäisemätön. Lisäksi led-nauha sijoitettiin melko alas, jotta se ei kuumenisi liikaa. Lisänä tunnelmallisessa valaistuksessa on Harvian valaiseva asennuskaulus.

Löylyhuoneen tunnelmaa ja koiraystävä pehmeällä matolla.

Spa-osaston kattoon sommiteltiin suuremmalle valontarpeelle, esim. siivousta varten omaan valaistusryhmään himmennettävät ja värilämpötilasäädettävät Led alasvalo – Pyöreä R023 mustakehyksiset 9W spotit. Spoteissa valo tulee hieman katon tasoa sisempää, joten valojen sivuhäikäisy on vähäisempää.

Langattomat valonsäätimet oli helppo asentaa, koska ne eivät vaadi johdotusta seinään. Kolme ryhmää kylpyhuoneessa antaa sopivasti vaihtelunmahdollisuutta valojen käyttämiseen.

Makuuhuoneeseen Led-nauhaa – tunnelmallinen ja muuntuva valaistus

Remontin yhteydessä makuuhuone sai mm. uudet pinnat, ja kahdelle seinälle rakennettiin epäsuoraa valaistusta varten valolippa. Kattopintaan asennettiin tyylikäs kasettikattoratkaisu, jonka kautta led-valokisko valaisee huoneen tasaisesti ja miellyttävästi. Alumiiniprofiiliksi valittiin pinta-asennettava 45-asteen kulmaprofiili, mikä jäähdyttää led-nauhaa ja on tärkeässä roolissa suojaamassa led-nauhaa pölyltä. Lipan leveydeksi tehtiin 20 cm ja ja etäisyys katosta on noin 15 cm. Lipan mitat ja asennuskohta vaikuttavat siihen, että valo avautuu katon kautta luontevasti huoneeseen.

Makuuhuoneeseen rakennettiin valolippa, jonka takareunaan asennettiin 45 asteen kulmaprofiiliin värilämpötilasäädettävää led-nauhaa.

”Valon määrää mietittäessä päädyimme siihen, että tarpeeksi vahvatehoisella led-nauhalla ei kattoon tarvita muuta valoa. Lukuvalot tuovat sopivan lisän huoneen valaistukseen. Makuuhuoneessa on 7 metriä Tunnelma CCT 14,4 W/m tehoista värilämpötilasäädettävää led-nauhaa, josta saamme sisustukseen sopivan valkoisen sävyn valittua. Nauha on lisäksi himmennettävä, joten valon määrää saadaan säädettyä haluttuun tehoon. Oli erittäin hyvä, että saimme henkilökohtaista apua valojen valinnassa LedStoresta. Halusimme suunnitella valaistuksemme hyvin”, Pekka kertaa suunnitteluprojektin sujumista.

Pieneen makuuhuoneeseen ei tarvita led-nauhan lisäksi muuta valoa kuin lukuvalot.

Työhuoneeseen hyvä yleisvalaistus, olokeittiöön laadukasta valoa

Työhuoneeseen valittiin yleisvalaistukseksi Led-alasvalo – Pyöreä 033 9W spotteja. Valot sijoiteltiin symmetrisesti 13 m2 tilaan, painottaen työpistettä. Osa huoneesta on matalaa tilaa. Kattoon valittiin suunnattavat spotit, mikä tuo himmennyksen lisäksi sopivan lisän valojen säätämiseen. Valoissa on sopivan laaja avautumiskulma, joten ne sopivat hyvin yleisvalaistukseen, eikä tilaan jää pimeitä nurkkia, vaikka spotteja suuntaisikin. Katto on Siparilan valkoista struktuuripaneelia.

Työhuoneessa valaisevat 9W spotit, joista saadaan tarpeeksi tasainen ja tehokas yleisvalaistus.

”Valitsimme myös työhuoneeseen värilämpötilasäädettävät spotit, sillä haluamme saada kokemusta siitä, millainen vaikutus on valon värilämpötilan vaihtamisella työntekofiilikseen,” Pekka kertoo.

Muissa tiloissa valaisimien paikat olivat jo valmiina, joten ne korvattiin korkean värintoistoindeksin led-spoteilla.

Olohuoneessa huomio kiinnittyy näyttävään takkaan. Valaistuksen rooli on tuoda tilaan riittävä ja laadukas yleisvalo.

”Olemme olleet tyytyväisiä tuotteiden ja palvelun laatuun. LedStoresta löytyy osaamista laajasti sekä suunnittelusta, että myös led-nauhojen mittatilauspuolelta. Teetimme esimerkiksi led-nauhat haluttuihin pituuksiin ja sopivan mittaiset liitosjohdot ledien päihin valmiiksi kolvattuna. Tämän vuoksi osaltaan myös asennukset sujuivat paikan päällä odotetun helposti. Ledeissä löytyy paljon vaihtoehtoja, ja LedStore oli suureksi avuksi led-viidakosta voittajana selviytymisessä”, kiittelee Pekka.

 

teksti: Sanna Salmela / LedStore, kuvat: Pekka Heng

 

Jotain muita led-nauhaa käyttäviä artikkeleita:

Innovatiivinen led-nauhaa käyttävä profiili kylpytiloissa

Kylpyhuoneremontti kekseliäällä led nauhan sijoittelulla

Pienen WCn valoremontti

Led-valojen asiantuntija

LedStore on toiminut Led-valaistuksen asiantuntijana jo vuodesta 2010. Meillä on oma tuotesuunnittelu, joten tuotteet ovat teknisesti huippuluokkaa.

Keskitymme lämpötilasäädettäviin ja korkean värintoiston valaisimiin. Teemme vuodessa n. 500 valaistussuunnittelua asiakkaidemme kohteisiin.

Tarjoamme palvelun a mittatilaus led nauhoja, eli jokaiselle omien mittojen mukaan led valonauhoja profiilissa.  Myös asennettuna.

Muista, että olemme aina valmiina tukemaan sinua matkan varrella sähköpostitse (myynti@ledstore.fi) ja puhelimitse (045 251 4510). Kuten aina, voit jakaa vapaasti sosiaalisessa mediassa kuvia omista projekteistasi #ledstorefi IG:ssä ja ledstore.fi FB:ssä. Rakastamme nähdä, miten hienoja juttuja LEDeillämme tehdään, ja se auttaa tarjoamaan inspiraatiota niille, jotka eivät ole varmoja LEDien tehosta ja mahtavuudesta. Tiesitkö, että meillä on jo yli 3500 kuvaa meidän ledeillä tehdyistä asennuksista Galleriassamme!

Led-valot Galleria:

Tuotegalleria: Kuvia tuotteista eri asennuspaikoissa

Epäsuora valo: Epäsuoraa valo eri tiloissa

Huonekohtainen: Valo eri huoneissa

Referenssit: Kokonaiset talot joita on ehditty kuvaamaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *