The open spaces on the upper and lower floors are lit with the same colour temperature controlled Plafondi 160 to create a harmonious whole. © LedStore

Esittelyssä koti jossa älyvalaistus. Kotiin valaistus ja Zigbee-valaistuksenohjaus suunniteltiin yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakas perheineen on tyytyväinen lopputulokseen ja koko konseptiin, jolla valaistussuunnittelu ja tuotevalinnat hoidettiin.

Toiveena luov a  älyvalaistus uuteen kotiin

Asiakas oli jo ennen rakentamisen aloitusta luonut harjoitusmielessä älyvalaistuksen testiympäristön itselleen Philips Hueen: ”Halusin että uudessa kodissa kaikki valaisimet ovat normaalin päälle-pois -katkaisinkäytön lisäksi värilämpötilaohjattavia ja mobiiliohjattavia sekä ohjelmoitavia. Tässä skenessä oli vaikea löytää palvelevaa ammattilaista, jonka kanssa olisin voinut sparrailla. Käytin tuntikausia selvittäessäni tarjontaa, ja kiertelin paljon eri kaupoissa. Onneksi LedStore löytyi netistä, ja myymälään pääsi tutustumaan valaisimiin livenä”, hän kertoo.

Älyvalaistuksen komponentit
Tilaan haluttiin upotettava mutta matala valaisin, jossa olisi liukuvasti säädettävä himmennys ja värilämpötilasäätö sekä mahdollisuus älyohjaukseen. Vaatimukset täytti Plafondi 160 -valaisin. Ryhmälle valittiin Zigbee-muuntaja, jolla kokonaisuus saadaan Philips Hueen sekä käytettäväksi myös on/off käyttökytkimillä. Nyt meillä on älyvalaistus.

 

”Jannen kanssa alkoi suunnittelu, ja häneltä löytyi hyvää osaamista. Halusin paljon uusia ideoita ja vaihtoehtoja valaistuksen toteutukseen, niin että voin sitten valita suuremmasta määrästä vaihtoehtoja ne, jotka toteutetaan. LedStoren suunnittelussa oli sitä jotain, mitä perinteisistä valaistusratkaisuista ei löydy, luovuutta. Sain suunnitelman nopeasti ja kävimme tuotteet ja sijoittelut läpi pohjapiirroksen ja sähkösuunnitelman avulla. Sähkösuunnitelmaa tarkennettiin sitten valaistustarpeiden mukaan”, hän jatkaa.

 

Valaistussuunnittelussa otettiin huomioon asiakkaan toiveet

Asiakkaalla on isot ikkunat ja toiveena oli, että valaistuksen voi laittaa seuraamaan ulkoa tulevaa valon tarvetta. Päivällä kylmää ja raikasta, illemmalla lämmintä ja pehmeää valaistusta, eli älyvalaistus.

”Suunnittelin Antille valaistusryhmät ja asettelut niin että kaikkiin huoneisiin pystytään luomaan haluttu valaistus. Teknisesti rajoituksena oli kattovalojen matala asennussyvyys. Ratkaisuksi löytyi meidän matala pyöreä paneelivalaisin, jolla on ominaisuutena myös liukuvasti säädettävä värinlämpötilan vaihto. Tärkeänä ominaisuutena on myös korkea värintoistoindeksi, joka tuotteissamme on. Silloin värit toistuva aidosti ja oikein, vaikka värilämpötilaa muutetaankin. Mikään sävy ei jää puuttumaan. Suunnittelupöydällä heiteltiin reilusti ideoita myös led-nauhavalaistuksista, jotka asiakas ottaa mahdollisesti käyttöön myöhemmin,” kertoo LedStoren yrittäjä-omistaja Janne Halttu.

Älyvalaistus sallii vapaan valon määrittelyn
Esimerkki keittiön vaihtuvasta värilämpötilasta, vasemmalla lämmin valaistus, keskellä neutraali ja oikealla kylmä valon värilämpötila. Valon sävyllä vaikutetaan huomattavasti tilan tunnelmaan.

 

LedStoren etuna pienenä ja ketteränä firmana on se, että pystymme tarjoamaan henkilökohtaista palvelua sekä suunnittelussa että tuotevalinnassa, ja tunnemme tuotteemme läpikotaisin. Näin asiakas saa varmimmin juuri sellaisen älyvalaistuskokonaisuuden, jonka hän haluaa.

Valaistuksen käyttäminen helpoksi ja älykkääksi

Asiakkaalle oli tärkeää, että valaistuksen käyttäminen on helppoa, vaikka mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja valojen käyttämiseen ja ajastuksiin onkin paljon: ”Janne teki hyvät suunnitelmat ja toi mahdollisuuksia myös tulevaisuutta ajatellen. Valot näyttävät ulospäin ihan normitoimisilta, eli ne toimivat perinteiseen malliin seinästä päälle ja pois. Käyttö voidaan myös laajentaa ”hifistelyksi” eli puhelimella ja äänikomennoilla ohjattaviksi. Minulla on käyttöliittymänä Google home, johon olen yhdistänyt valaistuksen lisäksi ilmanvaihdon, ilmalämpöpumpun, screen verhot, turvakamerat, älylukot, ja tietysti telkkarin ja kaiuttimet. Valaistuksenohjaushubina on Philips Hue”, Antti kertoo älykokonaisuudesta, jossa älyvalaistus on saumattomasti kokonaisuudessa.

Älyvalaistuksen ei tarvise näkyä
Valaistuksen lisäksi kodin laitteet, kuten verhot, ilmanvaihto ja televisio ja äänentoistojärjestelmä ovat älyohjattavia.

”Värilämpötilasäätöön tulevat valaisimet ei ole vielä ilmeisesti tuttua kauraa kaikille asentajille, koska tämä kokonaisuus oli osittain haastava, mutta uskon että nämä saadaan hyvin maaliin. Syys-talvikaudella valot pääsevät happotestiin, että riittääkö valon määrä, kun pimeät tulee. Tähän mennessä on hyvä fiilis siitä, että valaisimien määrä riittää. Olen erittäin tyytyväinen koko LedStoren konseptiin, mitä ovat tarjonneet”, Antti summaa kokemusta.

 

Jos haluat lisätietoja LedStoren valaistussuunnittelusta, käy sivuillamme: ledstore.fi/valaistussuunnittelu. Tervetuloa myös palvelevaan myymäläämme Vantaan Koivuhakaan, osoitteeseen Mesikukantie 16. Palvelemme kaikissa led-valaistustarpeissa sekä kuluttajia että yritys- ja jälleenmyyjäasiakkaita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *