Ammattitaitoisella valaistussuunnittelulla voidaan tuoda kotiin tunnelmaa ja korostaa sen kauneimpia yksityiskohtia. LedStore auttoi Alisaa suunnittelemaan ja toteuttamaan täydelliset valaistusratkaisut hänen uuteen omakotitaloonsa.

Alisan omakotitalo rakentui Helsingin Jollakseen. LedStore osallistui valaistussuunnitteluun jo talon rakennusvaiheessa, ja suunnitteli Alisan kodin valaistuksen sekä sisä- että ulkotiloihin.

”œKyseessä oli ensimmäinen rakennusprojektini, ja siksi halusin nimenomaan valita laadukasta suunnittelua tarjoavan tahon. Heidän neuvojensa avulla oli helpompaa valita oikeat valaistusratkaisut palvelemaan jokaista tilaa tarkoituksenmukaisesti. LedStoren asiantuntijoiden avulla eri huoneiden parhaita puolia saatiin korostettua, unohtamatta käytännöllisyyttä valaistuksessa esimerkiksi kuntosalitiloissa”, Alisa kuvailee.

 

Valaistussuunnittelulla vaikutetaan muun muassa työskentelyn viihtyisyyteen
Keittiössä työtaso on valaistu tehokkaasti ja epäsuora valaistus täydentää kattospottivalaistusta.

 

Valaistuskumppani voi tuoda säästöä uudiskohteen rakennuksessa

Talopaketteihin kuuluu useimmiten myös valaistussuunnitelma, mutta sitä kannattaa näyttää valaistusalan ammattilaiselle.

LedStoren Janne Haltun kokemuksen mukaan talopakettien valaistussuunnitelma tehdään yleensä lähes samalla kaavalla jokaiseen taloon, minkä seurauksena suunnitelmaan voi jäädä epäkäytännöllisiä yksityiskohtia. Esimerkiksi Alisan kodin valaistussuunnitelmaan oli jäänyt ulkovalo, joka olisi häikäissyt jatkuvasti sisään talon ikkunoista.

Täysin yksilöidyllä valaistussuunnittelulla valaistus voidaan toteuttaa kerralla asukkaiden toiveiden mukaisesti ja heidän tarpeitaan palvelevaksi.

”œKun olemme rakennusprojektissa mukana alusta asti, se tarkoittaa useimmiten asiakkaalle kustannussäästöä ja helpompaa projektia. Silloin ei tarvitse korjata jo tehtyä työtä”, Janne sanoo.

 

Valaistussuunnittelulla on nostettu kodin sisustus uudelle tasolle
Valaistussuunnittelulla vaikutetaan tilojen käyttötapaan ja ilmeeseen. Hyvällä valaistuksella nostetaan jopa asunnon arvoa.

 

Valaistus luo tunnelmaa

Alisalle oli tärkeää, että valaistus olisi luonteva osa talon sisustusta. Valaistuksella haluttiin korostaa esimerkiksi kylpyhuoneen italialaista marmorilaattaseinää ja tuoda pehmeää valoa kodin saunaan.

Tunnelmallinen led-nauhavalaistus suihkun takana ja saunan selkänojassa.

 

”œLisäksi löysimme makeita valaisinratkaisuja. Yksi suosikeistani on olohuoneen ikkunoiden välissä oleva alumiiniprofiili, joka kätkee sisälleen valaisimen. Se valaisee ylös ja alas, mutta on itsessään siro ja huomaamaton”, Alisa kuvailee.

”œEpäsuora valaistus on suosituin trendi tällä hetkellä. Myös himmennettävät valot ja älyvalot kiinnostavat kuluttajia. Jos älyvalojen toive on tiedossa hyvissä ajoin, niiden loppukustannus voi olla sama, tai jopa pienempi, kuin perinteisten valojen”, Janne vinkkaa.

Tyylikkäällä alumiiniprofiililla luotu epäsuora led-nauhavalaistus tuo kahden kerroksen korkuiseen tilaan valoa ja jakaa tilaa kauniisti.

 

LedStoresta tuli pidempiaikainen kumppani

Alisa yllättyi lopulta positiivisesti LedStoren palveluiden ja tuotteiden hintatasosta. Hän kertoo olevansa LedStoren asiakas jatkossakin, ja suosittelevansa heidän palveluitaan omalle verkostolleen.

”œVoin suositella heitä suoraselkäisesti koska tiedän, että heiltä saa hyvät tuotteet ja palvelun. Heiltä saa yhdeltä luukulta kaiken, mikä on asiakkaan näkökulmasta todella helppoa. Projektinhallinta sujuu moitteettomasti, ja palvelu on asiantuntevaa”, Alisa sanoo.

LedStore toteuttaa vuosittain noin 500 suunnittelukohdetta, kokonaisista uudiskohteista pienempiin projekteihin. Valaistussuunnittelulla vaikutetaan tilojen ilmeeseen, mikä parhaimmillaan nostaa kodin ilmeen aivan uudelle tasolle. Lamppukauppa LedStore Oy:n show room sijaitsee Vantaalla, josta löytyy runsaasti asennusesimerkkejä. LedStore palvelee myös etäyhteyksien kautta.

 

Kohteen kuvat nähtävissä LedStoren referenssigalleriassa kohteen nimi Koti Jollaksessa.

Tutustu kohteen ”Koti Jollaksessa” kaikkiin kuviin LedStoren referenssigalleriassa.

LedStoren valaistussuunnitteluun voi tutustua täältä.

 

Teksti: Maria Vakkanen ja LedStore, kuvat Meri Björn ja LedStore

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *