Led paneeli 600 ja funk seinävalaisin takkahuoneessa. LedStore.fi

Remontti tehtiin 60-luvun lopulla huolellisesti ja tyylikkäästi suunniteltuun ja toteutettuun rivitaloasuntoon. Allasalue haluttiin uuteen käyttöön. 36 m2 allas- / takkahuoneen remontissa poistettiin uima-allas sen jäätyä tarpeettomaksi. Samalla remonttiin otettiin tilan valaistus. Asiakas hyödynsi LedStoren valaistuskonsultaatiota ja kävi showroom-myymälällä tutustumassa valaisimiin ja hakemassa ideoita tilan valaisuun. Hän löysi etsimänsä. Tässä esittelemme remontin valmiina.

Kaikkien kotien remontit ovat yksilöllisiä

Ennen remonttia uima-allas ja takkatilassa oli neljä valaisinpistettä ja ajalle tyypilliset Ornon Ping Pong-valaisimet oli sijoiteltu tilaan niin että suoraan uima-altaan yläpuolella ei ollut valoa. Tila oli upea ja moderni valmistuessaan 60-luvulla. Perhe on viettänyt modernissa tilassa laatuaikaa yhdessä. Asiakkaat eivät halunneet, että remontti vaikuttaisi alkuperäiseen huoneilmeeseen liikaa, jotta tilan henki säilyisi, vaikka käyttötapa hieman muuttuikin.

Kuvassa perhe vastavalmistuneessa upeassa allas-takkatilassa viettämässä vapaa-aikaa. Kuva asiakkaan perhealbumista.
Kuvassa perhe vastavalmistuneessa upeassa allas-takkatilassa viettämässä vapaa-aikaa. Kuva asiakkaan perhealbumista.

Pohjapiirroksessa näkyy tila uima-altaineen ennen remonttia. Valaisimina tilassa oli kaksi tiiviillä varjostimella valaisevaa, varresta suunnattavaa valaisinta oikean puoleisella seinällä valaisemassa huoneen toista puolta ja kaksi katossa suunnattuna uima-altaaseen päin.

Kohteen pohjakuva ennen remonttia. Valaisinpisteitä oli neljä. LedStore.fi
Kohteen pohjakuva ennen remontin tarvetta. Valaisinpisteitä oli neljä. © LedStore.fi

Alla olevassa kuvassa on tila ennen kuin remontti oli alkanut ja uima-allas oli vielä paikoillaan. Remontissa täytettiin allas ja lattia uusittiin saman sävyiseksi kuin se oli ollutkin. Uusi lattia löytyi Pukkilan mallistosta, Pure Carrara lasitettu porcellanato-laatoista. Alkuperäinen lattia oli 60-luvulla uutta Finnplano-muovimattoa, jota ”kansallissuunnittelijamme” Alvar Aaltokin käytti suunnitelmissaan. Finnplano mattoa on vielä nähtävissä Alvar Aalto museossa Jyväskylässä. Lattian uusiminen takan maalaus toivat tilaan hienon ilmeen, vaikka sisustus muuten säilytettiin melko muuttumattomana.

60-luvun remontti, allas-takkahuone ennen remonttia. LedStore.fi
Uima-allas poistettiin käytöstä remontissa ja tilalle tuli kuntoilutila. ©LedStore.fi

Valaistuksen suunnittelu ja valitut valaisimet

Valaistuksen suunnittelun lähtökohtana oli siis tarve saada lisää valoa erityisesti uima-altaan nurkkaan, joka muutettiin kuntoilutilaksi. Asiakas toivoi, että remontti toisi riittävän hyvää valoa, jotta tilassa näkee kunnolla, mutta toisaalta antaisi mahdollisuuden myös tunnelmallisempaan valaistukseen.

Matalaan tilaan, jonka kattoon ei haluta tehdä muutoksia, ovat pinta-asennettavat valaisimet hyvä vaihtoehto. Mitä suuremmalta pinta-alalta valo avautuu tilaan, sitä tasaisemmin sen saa valaistua. Tilaan valittiin matalaa tilaa avartamaan värilämpötilasäädettävät ja himmennettävät Paneeli600-valaisimet pintakehyksillä. Värilämpötilan vaihteluilla tilaan saadaan juuri sellainen tunnelma kuin halutaan. Valkoisen valon kylmät sävyt ovat omiaan aktiiviseen liikuntaan lisäämään vireyttä ja illan hämärässä takkatulen loisteessa kattovalot voidaan säätää hyvin lämpimälle sävylle ja himmeäksi. Tilanteisiin, jossa kattovalot halutaan laittaa kokonaan pois, seinälle valittiin tunnelmalliset mustat Funk-valaisimet, jotka saa niin ikään himmennettyä.

Valaistuksen ohjauksessa luontevinta oli valita langattomat säätimet värilämpötilasäädettäville kattopaneeleille, jotta uusia johtoja himmentimille ei tarvinnut vetää. Seinävalaisimille asennettiin olemassa oleviin säädinpaikkoihin johdolliset himmentimet. Eri tyyppisiä remontteja varten voidaan valikoimastamme valita valaistuksen ohjaukset niin, että ne sopivat toteutukseen.

Valaistusremonttiin valittiin Paneeli600 pintakehyksillä, FUNK seinävalaisimet suunnattavilla avauskulmasiivekkeillä. LedStore.fi
Valaistusremonttiin valittiin Paneeli600 pintakehyksillä, FUNK seinävalaisimet suunnattavilla avauskulmasiivekkeillä. Paneeleille asennettiin värilämpötilasäätöön ja himmennykseen langattomat ohjaimet huoneen molemmille sisäänkäynneille. © LedStore.fi

Remontin jälkeen

Remontin valmistuttua tila on edelleen tuttu, mutta uima-altaan poistamisen jälkeen mukavan avara. Tilassa on monipuolisesti käytettävä valaistus, joka muuntuu tilanteen ja tarpeen mukaan, mikä on itse asiassa hyvin tärkeää, sillä huoneeseen ei pääse käytännössä lainkaan luonnon valoa. Vaalea lattiapinta heijastaa matalassa tilassa hyvin valoa. Neljä kappalett a  Paneeli600-valaisinta antaa tilaan tarpeeksi valoa, ja seinävalaisimet lisäävät mukavasti kolmella seinällä valon määrää. Ja mikä tärkeintä: Asiakkaalle jäi remontista tyytyväinen olo!

Puupaneloidussa tilassa puun sävyt, kuten myös remontoidun lattian sävy muuttuvat reilusti riippuen minkä sävyisen valkoisen valon paneeleista säätää. LedStore.fi
Puupaneloidussa tilassa puun sävyt, kuten myös remontoidun lattian sävy muuttuvat reilusti riippuen siitä, minkä sävyisen valkoisen valon paneeleista säätää. © LedStore.fi
Liikuntaa varten on hyvä olla kunnon valaistus. Paneeli 600 on värilämpötilasäädettävä kylmän valkoisesta lämpimän valkoiseen. Seinällä Funk, musta seinävalaisimet. LedStore.fi
Paneelit antavat kauniin valaistuksen tasaisesti tilaan. Huoneessa ei ole ikkunoita, joten paneelit ovat olennaisessa osassa valaistuksessa tuoden kattoikkunamaista tunnelmaa. Seinävalaisimet tuovat hyvän lisän valaisemalla seinien kautta epäsuorasti. Remontista saatiin lisää puhtia käyttää vähälle käytölle jäänyttä takkatilaa. © LedStore.fi
Funk- seinävalaisin musta ja led paneeli 600 värilämpötilasäädettävä. Molemmat valaisimet ovat himmennettäviä. Takkatilassa on remontin jälkeen hyvä valaistus. LedStore.fi
Remontin jälkeen takkanurkkauksessa on tarpeeksi valoa vaikka kirjan lukemiseen, sillä yleisvalo tulee isosta paneelista ja FUNK-seinävalaisin tuo valoa selän takaa seinän kautta. © LedStore.fi
Mustat seinävalaisimet tuova tasaiseen seinäpintaan ja isoihin paneeleihin nähden sisustuksellista ilmettä ja kauniit valokuviot. Valon avautumiskulmaa voi säätää erikseen sekä ylös että alaspäin. © LedStore.fi
Mustat seinävalaisimet tuova tasaiseen seinäpintaan ja isoihin paneeleihin nähden sisustuksellista ilmettä ja kauniit valokuviot. Valon avautumiskulmaa voi säätää erikseen sekä ylös että alaspäin. Remontti toi tilaan reilusti lisää lattiapinta-alaa. © LedStore.fi

Remonttien yhteydessä valaistuksen uusiminen kannattaa

Jos tilan remontti herätti mielenkiintoa myös oman kotisi tai muun tilan valaistuksen uusimiseksi, niin ole rohkeasti yhteydessä LedStoren valaistussuunnitteluun, tai tule tutustumaan vaihtoehtoihin ja ideoihin myymälässä, Vantaan Koivuhaassa. Palvelemme sekä kuluttaja-asiakkaita että yritys- ja sähköammattilaisasiakkaita yli 10 vuoden led-valaistusosaamisellamme ja omalla tuotemallistollamme.

Aloita tutustumalla kuvagallerioihimme, joissa reilusti kuvia eri valaistuskohteista. Lue lisää valaistusremonteista blogissamme. Muutamassa on kerrottu myös kuinka paljon remontille kertyy hintaa, esimerkiksi tässä: Pehmeää tunnelmaa wc-tilaan epäsuoralla led-nauhavalaistuksella. Valaistusremonttien toteuttaminen on meillä myös palvelutuote. Lue lisää asennuspalvelustamme.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *