Olohuoneen valaistussuunnittelu

Olohuoneen valaistussuunnittelu on merkittävin osa kodin valaistussuunnittelu tekemistä. Siellä viihdytetään vieraita, perhe kokoontuu ja katsellaan televisiota viltin alla. Riippuen siis tilanteesta, hyvin suunniteltu olohuoneen valaistus vastaa aina tarpeeseen ja mukautuu tilanteeseen. Tässä blogikirjoituksessa tutkimme joitain tärkeitä näkökohtia olohuoneen valaistussuunnittelussa ja tarjoamme vinkkejä ja ideoita täydellisen olohuoneen valaistuksen tekemiseksi.

Tunnelmallinen valaistus olohuoneessa
Tunnelmallinen valaistus olohuoneessa

Valo on yksi tärkeimmistä vuorokausirytmimme liikkeellepanevista voimista, ja sillä on merkittävä vaikutus yleiseen terveyteemme ja hyvinvointiimme. Olohuoneen valaistuskin voidaan toteuttaa älykkäästi, ulkovaloa mukaillen, mutta tässä on vain valaistussuunnitteluun ideooita.

Olohuoneen valaistus – miten suunnitella valaistus?

Ensinnäkin on tärkeää miettiä olohuoneen ensisijaisia toimintoja ja sitä, kuinka valaistus voi tukea näitä toimintoja. Tarvitsetko esimerkiksi kirkkaan työvalaistuksen lukemiseen? Vai etsitkö pehmeämpää, tunnelmallisempaa valoa rentoutumiseen? Onko kotisi sisustus lämpimämpi vai neutraalimpi?

Olohuoneen valaistussuunnittelu on tärkeä tekijä viihtyisän ja toimivan tilan luomisessa. Ottamalla huomioon huoneen päätoiminnot ja käyttämällä eri valonlähteiden yhdistelmää voit luoda tarpeitasi vastaavan valaistuksen, joka parantaa tilan yleistä tunnelmaa. Muista ottaa huomioon myös lamppujen värilämpötila ja luonnonvalon rooli olohuoneessa.

Huomaa: Suuret ikkunat palvelevat vain puolet vuodesta. Valaistussuunnittelussa ikkunat otetaan huomioon suunnittelussa, mutta valon määrälle ikkunoista ei anneta paljoa lisäarvoa.

Olohuoneen valaistussuunnittelua - Olohuoneen valaistus epäsuoralla valolla
Olohuoneen valaistussuunnittelua – Olohuoneen valaistus epäsuoralla valolla

 

Oikealla valaistussuunnittelulla voit muuttaa olohuoneestasi rentouttavan ja kutsuvan paikan perheelle ja vieraille, joka toimii ympäri vuoden.

Olohuoneen valaistussuunnittelu – Valaisin tyypit

Kattovalaistus, kuten kattovalaisin tai kattokruunu, voi tarjota yleisvalaistuksen koko huoneeseen ja on usein ollut olohuoneen ensisijainen valonlähde. Nykyään olohuoneen alueelle tulee harvemmin riippuvia valaisimia ja yleisvalo toteutetaan enemmän led-paneelivalaisimilla tai led-spoteilla. Valitse mieluinen valonlähde ja valaisimien lukumäärän laskenta alkaa tilan neliöiden ja korkeuden mukaan. Suurin osa laadukkaista led valaisimista ovat myös lämpötilasäädettäviä.

Seinävalaisimet voivat olla loistava iltapuuhiin, kuten TV:n katsomiseen. Ne myös lisäävät huoneeseen koristeellista ilmettä ja niillä voidaan myös korostaa tilan korkeutta.

Epäsuora valaistuksella on helpoin tapa tehdä olohuoneesta näyttävä. Laskemalla kattoa reunoista tai vain jättämällä valo seinän ja katon rajaan, saadaan isoonkin tilaan tunnelmaa. Puhumattakaan tasaisen tylsän katon tekemisestä kerroksittaiseksi. Leiki valolla ja korosta rakenteita. Olohuoneen valaistussuunnittelu voi olla samalla rakennesuunnittelua.

Verhovalo

Verhovalot tulivat suureen suosioon 80-luvulla. Silloin niitä tehtiin paljon loisteputkilla. Nykyään verhovaloa tehdään paljon Led nauhalla suurella ikkunaseinällä, vaikka siellä ei olisi verhoa. Luodaan siis valolla ikkunapintaan verhot. Toki yleensä siellä on verhot ja led nauha asennetaankin verhon eteen, huoneen puolelle. Verhovalona ja yleisesti epäsuorana valona käytetään erityisesti lämpötilasäädettäviä led nauhoja. CCT led nauhoilla voidaan helposti muuttaa tilan tunnelmaa raikkaaksi vaikka siivousta varten ja lämpimäksi illan leffamaratonia varten.

Verhovalo olohuoneessa
Verhovalo olohuoneessa

Olohuoneen epäsuora valaistus

Kuten kaikissa tiloissa, kolmen perusvalaistuksen kerrostaminen (yleisvalaistus, epäsuora valaistus ja kohdevalaistus) auttaa sinua saamaan kaiken irti olohuoneen valaistusvaihtoehdoista, ja se on avain tehokkaan olohuoneen valaistussuunnittelun luomiseksi.

Suosituin tapa valaista olohuone on epäsuora valaistus. Olohuoneen epäsuora valaistus antaa tilalle tunnelmallisen ilmeen ja oikealla alas laskujen sijoittelulla saat tilastasi todella tyylikkään ja luksusta kotiisi. Myös valmiit epäsuoranvalon led profiilit on helppo tapa toteuttaa epäsuora valaistus olohuoneeseen.

Epäsuoran valo tekeminen olohuoneeseen onnistuu siis erilaisilla ratkaisuilla. Tässä muutama:

Lasketaan katon reunat, ja valaistaan katon keskikohta. Tässä tavassa ideana on kuljettaa talotekniikka reunoilta ja siten keskialue voidaan jättää korkeammalle. Korkeusero yleensä 20-30cm

Alaslasku reinoilta olohuoneen valaistus
Alaslasku reinoilta olohuoneen valaistus

Jätetään katon reunat vajaaksi katon koolausvaiheessa. Tässä tavassa epäsuoravalo tulee seinää pitkin alas.

Katon raunat jätetty lyhyeksi olohuoneen valaistus
Katon raunat jätetty lyhyeksi olohuoneen valaistus

Jälkiasenteiset epäsuoran valon profiilit. Nämä voidaan monesti täysin jälkiasentaa, tai sitten jos rakennusvaiheessa päätetään käyttää näitä kattolistan korvikkeina.

Epäsuora valo katon rajassa jälkiasennettuna
Epäsuora valo katon rajassa jälkiasennettuna

Led-valot olohuoneen kattoon

Yleisimmät led -valot olohuoneen kattoon ovat led spotit tai toiselta nimeltään led alas valot. Myös led paneelit ovat nousseet suureen suosioon. Koska tila on yleensä suuri, niin suosittelemme käyttämään tehokkaampia valaisimia vähemmän. Tämä siksi että tulisi vähemmän reikiä kattoon ja nopeasti katto alkaa muistuttamaan reikäjuustoaä

Led paneelien käytössä taas joko muutama iso, jotka näyttävät kattoikkunoilta, tai useampi pienempi.

Kaikki laadukkaat led spotit ja led paneelit ovat lämpötilasäädettäviä.

Hyvä yleisvalo

Hyvä yleisvalo saadaan aikaiseksi epäsuoralla valolla tai kohdevalolla yhdistettynä yleisvaloon. Epäsuora valo verhojen edessä tai katossa tuo tilaan näkymätöntä valoa, joka auttaa tunnelman luomisessa ja sitä täydennetään sitten katossa olevilla spottivalaisimilla ja riippuvalaistuksella.

Pianon tai taulun kapeakiilainen valaistus voi auttaa sinua rentoutumaan. Korostusvalaistuksen avulla voit myös hajauttaa valoa ja vetää katseesi ympäri huonetta, jolloin tila tuntuu suuremmalta ja tasapainoisemmalta. Olohuoneen valaistusta suunnitellessa korostusvalaistusta olisi hyvä tietää huoneen kalustus.

Kapea spotti olohuoneen katossa
Kapea spotti olohuoneen katossa

Olohuoneen led-valaistus eri alueilla

Jos olohuoneesi toimii enemmän kuin pelkkänä olohuoneena, haluat lisätä valaistussuunnitteluun vielä enemmän joustavuutta luomalla vyöhykkeitä. Valon tasoittamisen lisäksi valaistusalueiden luominen tilan eri osiin voi helpottaa valaistussuunnittelua ja hallintaa. Tämmöisiä tiloja voivat olla lukunurkkaus, piano, TV nurkkaus.

Tunnelmavalaistus olohuoneeseen

Yksi helpoimmista tavoista käyttää valaistusta tunnelman luomiseen on käyttää himmentimiä ja lämpötilasäädettäviä valoja. Lämpötilasäädettävillä valaisimilla tunnelma on aina oikea.

Matalan olohuoneen valaistus

Matala tila on aina haasteellinen. Silloin vältetään riippuvalaisimien käyttöä ja mietitään, miten saadaan tila tuntumaan korkeammalta. Tähän tehokas keino on katon valaisu.

  • Katon valaisu onnistuu hyvin reunoilta lasketulla katolla. Mikäli tilan korkeus on ennen alas laskua yli 240 cm, suosittelemme katon laskua reunoilta 15 cm – 20 cm, jotta voimme luoda katon valaisulle rungon.
  • Toinen tapa valaista katto on käyttää siihen suunniteltua epäsuoran valon profiilia ja led valonauhaa.
  • Kolmas tapa on laitaa nurkkiin pystyyn valopintaa, käyttämällä esimerkiksi nurkka led-profiilia

Jos koko kattoa voidaan laskea edes 5 cm, niin silloin kaikki valaistustavat onnistuvat. Spotit/paneelivalot + epäsuoravalo.

Paras ratkaisu tähän on alas valojen ja epäsuoran valon yhdistelmä, jota voidaan vapaasti lämpötila säätää ja himmentää tarpeen mukaan. Eli samalla valaistuksella saadaan lämmintä tai viileää haluttaessa!

Korkean olohuoneen valaistus

Korkea tila luo myös omat haasteensa. Valaisimesta riippuen valaisin menettää 6 metrin matkalla katosta lattiaan joka 90% valotehostaan ja riippuvalaisimia joissa on 3-4 metrin vaijerit on vaikeampi löytää. Ratkaisuna on valon lähteiden tuominen alemmaksi, huoneen puoliväliin.

Valo ikkunoiden välissä olohuoneessa - olohuoneen valaistussuunnittelu
Valo ikkunoiden välissä olohuoneessa – olohuoneen valaistussuunnittelu
  • Epäsuora valaistus välipohjan tasolle. Esimerkiksi epäsuora ledprofiili ikkunoiden väliin.  Näin valonlähde on alempana ja pienempi teho riittää
  • Toinen tapa on käyttää valaisimia joissa on kapea valokeila ja siten valon tehosta ei huku matkalla niin paljoa. Huomaa että tälläisiä valaisimia tulee olla useita, mikäli halutaan välttää valon ja varjon leikki, sillä kapea valokeila näkyy lattiassa ja luonnollisesti tämä ei ole ainoa valon lähde.
  • Kolmas tapa on asentaa seinävalaisimia ympärille matalammalle tasolle.
  • neljäs keino on upottaa led valonauhaa lattiaan seinien vierelle, jolloin seinäpinta toimii valon heijasteena.
Seinävalaisimet korkeassa olohuoneessa
Seinävalaisimet korkeassa olohuoneessa

Olohuoneen kattovalaisin – Minkä kokoinen valaisin?

Olohuoneen kattovalaisimen hankkiminen on oma haasteensa. Paljon neliöitä ja kuinka korkea huone? Mikä on sisustuksen tyyli? Eli riippuvalaisimen löytäminen olohuoneeseen ei ole ihan helppoa. Esimerkiksi RINKELI 100cm antaa 3000 luumenia sivuille, joten kyllä sillä näkee tilassa katsella televisiota, mutta työnteko, lukeminen, tms. ei vielä onnistu ilman täydentävää valaisinta.

Led nauhoja olohuoneen korkeassa tilassa
Led nauhoja korkeassa tilassa

Suurilla led paneeleilla saadaan tasainen yleisvalo tilaan ja esimerkiksi 20m2 olohuoneeseen 2 isoa 600×1200 led paneelia tuovat hyvän yleisvalaistuksen.

Käytä vain valaisimia, joilla on korkea CRI tai värintoistoindeksi. Laadukas valo auttaa sinua siis näkemään paremmin ja mikä tärkeintä punainen sohvatyyny on edelleen punainen eikä violetti.

Valon määrä olohuoneen valaistuksessa

Tästä päästäänkin aiheeseen valon määrä olohuoneen valaistuksessa. Valaistuksen kirkkaus ja värilämpötila voivat molemmat vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti toimintaasi, sekä yleiseen olotilaan. Jos valaistus on koko ajan lämmin (3000K) huomaan että olet väsyneempi ja näet aavistuksen huonommin, kuin raikkaassa valaistuksessa.

Siksi valon lämpötilan säätäminen on tärkeää ja nämä asiat voidaan ottaa huomioon kun tehdään olohuoneen valaistussuunnittelu. Aamulla ja alkuillasta raikasta valoa ja iltaa kohden lämmintä, kun halutaan rauhoittua. Myös uni tulee tutkitusti paremmin kun keho saa vähemmän sinistä valoa. Kun valitset oikeat valaisimet olohuoneesi valaistukseen, on otettava huomioon kaksi asiaa: Lumenit ja valon värilämpötila

Lumen olohuoneessa

Ledien ollessa erittäin energiatehokkaita, ei perinteinen wattien tuijottaminen auta. Käytetään lumeneita.

Esimerkiksi 20m2 vaalean olohuoneen lumenien kokonaismäärä vaihtelee noin 2000 ja 4000 välillä tilan henkilökohtaisista mieltymyksistäsi riippuen. Mikäli tila on tumma tai korkea voidaan tämä luku helposti tuplata tai triplata. Tämä luku sitten jaetaan erilaisten valon lähdeiden kesken. Erilaisia valotehoja suositellaan eri käyttötarkoituksiin ja valaistusalueille:

  • Yö valaisimet 50-100 Lumen
  • Lukupiste 1000 Lumen

Olohuoneen valaistussuunnittelu ottaa huomioon valon määrät kun tiedetään valaisintyypit.

Mikä kelvin olohuoneessa?

Värilämpötila on yksi tärkeimmistä näkökohdista olohuoneen valaistuksessa, koska sillä voi olla merkittävä vaikutus hereillä oloon ja tuottavuutemme.

2500-3500K Lämmin valo auttaa nukahtamaan ja rentoutumaan sekä luo kodikkaan tunnelman.

4000K-6500K Kylmemmän valkoisen ja sinisen valon on osoitettu edistävän valppautta estämällä melatoniinin tuotantoa, mikä tekee niistä ihanteellisia työtilan työvalaistukseen.

Oikea ratkaisu monikäyttöisillä tiloilla on aina käyttää lämpötilasäädettäviä (CCT) led valaisimia. Näin voidaan varmistua että valon määrä ja valon lämpötila on oikea kuhunkin tehtävään.

Mitä olohuoneen valaistus maksaa?

Oletko valmis suunnittelemaan olohuoneen valaistuksen? Sitten luultavasti mietit, kuinka paljon olohuoneen valaistus maksaa? Olohuoneen valaistuksen hintaan vaikuttaa tilan käyttö. Tuleeko epäsuoraa valoa, jne.. 

Olohuoneen valaistusideoita

Näissä galleriossa on suoraan olohuoneen valaistusideoita:

Epäsuora valaistus olohuoneessa

Olohuoneen valaistus

Erilaisia olohuoneen valaisimia ja niiden käyttö olohuoneen valaistussuunnittelussa

Tässä vielä lopuksi koosteena olohuoneen valaistuksessa käytettäviä valaisintyyppejä. Valitsemalla oikeat valaisimet olohuoneen valaistuksessa, voit luoda toimivan ja tunnelmallisen kokonaisuuden.

Epäsuora valo: Epäsuoralla valolla luodaan rajattomia ratkaisuja tunnelmaan. Seinien valaistus katon kautta tai katon valaistus seinien kautta. Epäsuora valo rakennetaan yleensä aina alaslaskuilla ja led nauhalla profiilissa. Epäsuora valo voidaan toteuttaa myös jälkiasennuksena profiililla.Tämä on olohuoneen valaistussuunnittelussa tärkeintä. LED PROFIILIT

Kohdevalot: Kohdevalot ovat, joita käytetään korostamaan tiettyjä ominaisuuksia tai alueita. Ne asennetaan kattoon kuten yleisvalaisevat spotit, mutta ovat valokeilaltaan kapeita. LINJA SPOTIT.

Yleisvalot: Yleisvalot ovat leveämmällä valokeilalla olevia spotteja tai plafondi makuuhuoneeseen. Ne tuovat nimensä mukaisesti yleisvaloa tilaan. LINJA SPOTIT.

Askelvalot: Askelvalot ovat pieniä, matalatasoisia valoja, joita käytetään käytävän tai reitin valaisemiseen. Ne voidaan upottaa seiniin, jotta ihmiset voivat navigoida turvallisesti pimeässä. INWALL

Seinävalaisimet: Seinävalaisimet ovat huoneen seinille asennettuja valoja. Niitä voidaan käyttää yleisvalaistukseen tai tunnelman luomiseen. FUNK WALL

Riippuvalot: Riippuvalot ovat koristevaloja, joita käytetään usein lisäämään tunnelmaa ulkotiloihin. Ne voidaan ripustaa kuistin tai katetun terassin kattoon.

Jotain muita valaistussuunnittelu artikkeleita:

Makuuhuoneen valaistussuunnittelu

Ulkovalaistuksen suunnittittelu

Mihin kodin valaistussuunnittelu vaikuttaa?

Led-valojen asiantuntija

LedStore on toiminut led-valaistuksen ja valaistussuunnittelun asiantuntijana jo vuodesta 2010. Meillä on oma tuotesuunnittelu, joten tuotteet ovat teknisesti huippuluokkaa. olohuoneen valaistuksen suunnittelu on meille myös hyvin tuttua.

Keskitymme lämpötilasäädettäviin ja korkean värintoiston valaisimiin, joten valaisimet toimivat loistavasti nykyaikaisessa makuuhuoneessa joka on usein myös monitoimitila. Teemme vuodessa n. 500 valaistussuunnittelua asiakkaidemme kohteisiin. Lue tästä lisää tai tilaa suunnittelu

Tarjoamme palveluna mittatilaus led nauhoja, eli jokaiselle omien mittojen mukaan led-nauhat alumiiniprofiilissa.  Myös asennettuna. Tiesitkö? LedStore tarjoaa valaistussuunnittelua alkaen 99 euroa koko taloon! 

Muista, että olemme aina valmiina tukemaan sinua matkan varrella sähköpostitse (myynti@ledstore.fi) ja puhelimitse (045 251 4510). Kuten aina, voit jakaa vapaasti sosiaalisessa mediassa kuvia omista projekteistasi #ledstorefi IG:ssä ja ledstore.fi FB:ssä. Rakastamme nähdä, miten hienoja juttuja LEDeillämme tehdään, ja se auttaa tarjoamaan inspiraatiota niille, jotka eivät ole varmoja LEDien tehosta ja mahtavuudesta. Tiesitkö, että meillä on jo yli 3500 kuvaa meidän ledeillä tehdyistä asennuksista Galleriassamme!

Led-valojen kuvagalleria olohuoneen valaistuksen suunnittelun tueksi:

Tuotegalleria: Kuvia tuotteista eri asennuspaikoissa

Epäsuora valo: Epäsuoraa valo eri tiloissa

Huonekohtainen: Valo eri huoneissa

Referenssit: Kokonaiset talot joita on ehditty kuvaamaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *