Tikkurilan Kiinteistömaailmassa oltiin uuden valaistuksen hankinnan edessä, kun toimiston olemassa oleva valaistus alkoi tulla tiensä päähän. Toimiston elinkaaren aikana katossa oli ollut sekä upotettavia monimetallivalaisimia että pintaan asennettuja kiskovalaisimia. Tilaan haluttiin valaistus, joka sopisi olemassa olevaan tekniikkaan, eikä aiheuttaisi katon muutostöitä. Samalla valaisintyypillä haluttiin saada koko toimisto valaistua, jotta lopputuloksesta tulisi linjakas.

RINKELI-valaisin valittiin valaisemaan toimistoa

Kiinteistömaailma Tikkurilan yrittäjä Marko From tutki LedStoren valikoimaa, ja huomasi pelkistetyn kapeakehäisen valaisimen, jossa oli useampi kokovaihtoehto ja värilämpötilavaihtoehdot lämmin 3000 Kelviniä ja neutraali 4000 Kelviniä. Hän tuli tutustumaan valaisimiin LedStoren Koivuhaassa sijaitsevaan myymälään, missä olivat esillä kaikki RINKELI-valaisimen koot ja värilämpötilat.

Pikaisen suunnittelun ja vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin ratkaisuun, jossa tilaan hankittiin 12 kpl RINKELI-valaisimia. Kehän halkaisija on valaisimissa 60 cm ja valon värisävy raikkaan valkoinen 4000K. Valaisimista valo aukeaa sivuille, joten ne ovat hyviä yleisvaloja. Yhdestä valaisimesta valotehoa tulee 3800 luumenia.

Kiinteistömaailma Tikkurilan uuden valaistuksen haluttiin sopivan toimiston muuhun ilmeeseen. Valaisimiksi valittiin RINKELI 60-valaisimet.

RINKELI-valaisimet sopivat koko toimiston valaistukseen

Toimisto on avotilaa, jossa tilanjakajina on lasiseiniä. Tila jakautuu eteiseen, neuvotteluhuoneeseen ja kiinteistövälittäjien työpisteisiin. Tila on yhtenäistä, joten myös valaisimet haluttiin valita niin, että ne sopisivat koko tilan valaisuun, ja loisivat yhtenäisen ilmeen. Asennukselta haluttiin myös yksinkertaisuutta, jotta uusia sähkövetoja ei tarvitsisi tehdä. RINKELI-valaisimet soveltuivat tähän toiveeseen hyvin, ja asennusta varten sähköasentaja asensi valaisimiin valaisinkiskoihin sopivat liitosjohdot. Tämä asennustapa vapautti sijoittelemaan RINKELIT sopiville etäisyyksille toisistaan, jotta tilaan saatiin tasainen valaistus.

RINKELI-valaisimet sopivat hyvin sekä neuvottelutilojen että eteisaulan valaisuun.

Hyvä ja tasainen työskentelyvalaistus

Toimisto on valoisa ja avara, sillä siinä on koko seinän kokoiset ikkunat kolmella seinällä. Toisaalta markiisi, joka estää tilaa lämpiämästä liikaa, varjostaa tilaa, ja varsinkin talviaikaan, kun valoa on vähän saatavilla tilassa on tarvetta runsaalle lisävalolle. Koko tilan yleisilme koheni, kun RINKELI-valaisimet sommiteltiin tasaisesti kattoon. Katosta riippuvien varjostimettomien valaisinten etuna on se, että valo aukeaa niistä joka suuntaan. Matalassa tilassa valo aukeaa myös vaalean katon kautta epäsuorasti, joten siitä tulee luonnollinen ja tasainen.

Näyttöpäätetyöskentelyssä on hyvä, että ympäristössä on tasaista valoa riittävästi. Helposti häikäisyä aiheuttavat esimerkiksi kapeakeilaiset spottivalot, jos ne suuntautuvat esimerkiksi työntekijän selän takaa näyttöruutuun. Myös suuret valon ja varjojen erot kuormittavat herkästi silmää. RINKELI-valaisimissa nämä seikat ovat kunnossa, valo aukeaa laajalla kulmalla ympäristöön, ja mahdolliseen häikäisyyn voidaan tarvittaessa vaikuttaa valaisinkohtaisella ripustusvaijerien korkeussäädöllä. Valaisimet ovat himmennettäviä, joten oikea valontaso saadaan säädettyä halutun tarpeen mukaan. Toimisto-oloissa neutraali valon värilämpötila on raikas ja miellyttävä, mutta sillä on myös työtä helpottava ominaisuus. Noin 4000 Kelvinin värilämpötila helpottaa näkemistä, sillä kontrastien hahmotuskyky vahvistuu valon värisävyn ollessa viileämpi, mistä on hyötyä lukiessa.

 

Työpisteille saadaan tasaista valoa RINKELI-valaisimilla. Värilämpötila on 4000 Kelviniä.

 

RINKELI-valaisin heijastaa valoa myös ylöspäivä epäsuorasti, mikä auttaa tasaisessa valon jakautumisessa tilaan.
Toimiston valaistuksena toimivat hyvin RINKELI 60, neutraalilla valon värisävyllä.

Kiinteistömaailmassa ollaan tyytyväisiä valaistuksen uusimiseen

Jos kiinnostuit led-valaistuksen uusista mahdollisuuksista, ota yhteyttä Lamppukauppa Led Storeen soittamalla, meilaamalla tai piipahtamalla Koivuhaan myymälässä. Olemme avoinna ma, pe klo 8.30-15.30 ja ti – to klo 8.30 – 17, lauantaisin klo 10-14. Paikan päällä on aina vähintään kaksi led-valaistuksen ammattilaista. Palveluihimme kuuluvat myös valaistussuunnittelupalvelu sekä led-nauhavalaisimien mittatilauskasaukset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *