LedStoren suunnittelemat ratkaisut vakuuttivat

Talo Kotirannassa alustavat keskustelut valaistuksesta käytiin LedStorella, jossa ripeästi hahmottui valaistuksen kokonaisuus. Suunnittelua tehtiin myös toisen ammattilaisen toimesta, mutta hänen ratkaisussaan olisi käytetty irtopolttimollisia kehyksiä, kun LedStoren suunnitelmassa spotin kehys ja valonlähde ketjutettavalla muuntajalla ovat samassa helposti asennettavassa paketissa. Myös muutkaan toisen suunnittelijan ehdottamat valaisimet eivät tuntuneet omilta, joten pohjan kanssa marssittiin takaisin, ja LedStore sai hoitaa suunnittelun. Suunnittelijana Kotirannalle toimi LedStoren Janne.

LedStoren valaistussuunnittelussa otetaan huomioon asiakkaiden yksilölliset valaistustarpeet. Suunnittelijana Janne Halttu

Uuden talon valaistuksen tarpeet

Kotiranta kuvailee taloa näin: ”Kotimme on valoisa, koska siinä on suuria ikkunoita itään, etelään ja länteen. Talomme on Kannustalojen Aurora-tyypin talo, joka tuli meille ulkoa valmiina. Sisältä rakensimme talomme kokonaan itse, joten valitsimme ja kilpailutimme suurimman osan tarvittavista asioista, myös valaistuksen itse. Halusimme, että pimeään aikaan saamme tarpeeksi valoa ledeillä. LedStoren 9W spotit ja 12W plafondit, eli pyöreät paneelivalot ovat onnistuneet tässä tavoitteessa erittäin hyvin”.

Kotiranta oli tyytyväinen saamaansa suunnitelmaan: ”Suunnitelmassa oli taloomme sopivan tehoiset valot ja paikat oli määritelty hyvin, jotta valaistuksesta tuli sopivan tasainen. Esimerkiksi makuuhuoneissa valot oli sijoiteltu sopivasti niin, että ne eivät häikäise suoraan silmiin sängystä. Yläkerran aulassa valot suunniteltiin fiksusti kahteen ryhmään. Halusimme raikkaan ja vaalean ilmeen, jossa valaistus ei ole hallitsevassa roolissa, vaan mukautuu kattoon”, kertoo Heikki Kotiranta.

Makuuhuoneissa 12W Plafond UPPO 160 on sijoitettu tasaisesti huoneen reunoille, niin ne eivät häikäise suoraan sängystä katsottaessa.
Läpikuljettavassa vaatehuoneessa on tärkeää olla tarpeeksi tasaista valoa. Kaksi paria UPPO Plafondi 160 ratkaisi tarpeen hienosti.
Yläkerran aulatilassa 9W suunnattavat spotit, 033W Pyöreä, kahteen ryhmään sijoiteltuna antavat tilaan avaruutta ja hyvää yleisvaloa.

 

Lisäksi kylpyhuoneessa ja wc:ssä on valopeilit, joissa on huurunpoisto. ”Tämä ominaisuus on tosi kätevä, jos peili pitää saada kirkkaaksi esim. saunan jälkeen partaa ajaessa”, hän kertoo.

Kylpyhuoneessa on kauniisti valon värisävyiltään yhteensointuvat kattovalaisimet ja peilivalaisin, jossa on huurunpoistotoiminto.
Kylpyhuoneen valaistus on tasainen ja riittävä myös silloin, kun halutaan enemmän valoa. Himmennettävyys on tärkeä ominaisuus, jolla tuodaan tilaan pehmeämpää tunnelmaa.
LedStoren valopeilien huurunpoistotoiminto on omiaan esimerkiki höyrystyvissä kylpyhuoneissa. Peilin pinta kirkastuu, ja esimerkiksi parran ajo helpottuu.
LedStoren pyöreä valopeili MOON 600 valittiin liiketunnistimella syttyvien kattospottien lisäksi pienempään wc-tilaan.

Valaistuksen ohjauksessa paljon vaihtoehtoja, Kotirannassa pelkistetty ratkaisu

Vaikka paljon puhutaan nykyään älykodeista, niin Kotirantaan ei haluttu valaistukseen mitään älyä, langattomia kaukosäätimiä tai tablettiohjausta. Scheider Exxactin seinäpainikkeet himmentimellä riittivät heille hyvin. Painikkeiden väriksi valikoituivat tyylikkäät hopeanväriset kiertonuppihimmentimet ja on/off painikkeet lasikehyksillä. Valaistussuunnitelma syntyi hyvässä vuorovaikutuksessa sähkösuunnitelman kanssa, ja vaikka sähkösuunnitelmaankin tuli useampia muutoksia, niin Kotirannan näkökulmasta kaikki LedStoren lamppuihin liittyvät asiat saatiin maaliin suunnitelmien mukaan: ”Tuotteet olivat kunnossa ja toimivat kuten pitikin” hän summaa.

 

LedStoren valaisimet himmenevät ja toimivat mallikkaasti esimerkiksi talo Kotirantaankin valikoiduilla Schneider Exxactin himmentimillä ja käyttökytkimillä.

Iso plussa LedStoren myymälälle ja palvelulle

LedStoren myymälä sijaitsee sopivasti Kotirannan työmatkan varrella Vantaan Koivuhaassa, niin rakennusprojektin myötä hän kävi muutaman kerran myymälässä: ”Annan kyllä ison plussan siitä, että saa asioida suoraan niiden ihmisten kanssa, jotka tietävät valoistaan, ja jotka ovat suunnitelleet valaistuksemme. Meidän lamppumme olivat noudettavissa ilman pitkiä tilaus- ja odotusaikoja suoraan myymälästä. Sain myös mallit kokeiltavaksi ennen kuin otimme koko erän, niin varmistuimme että lamput sopivat hyvin. Siinä yhteydessä oli infovirhe plafondin asennusreiän koossa. Kun tulimme valitsemaan ulkovalaisimia, niin mainitsin asiasta, ja homma hoidettiin todella hyvin ja asiakaspalvelu oli kohdallaan”.

Paljon keskustelufoorumeita seurannut Kotiranta tuumi myös hetken että olisi tilannus ison määrän valaisimia itse ulkomailta, mutta tuli toisiin ajatuksiin: ”Olen huomannut, että ihmiset miettivät paljon tilaamista suoraan Kiinasta halvalla. Suurin ongelma minusta tulee siinä, että tuotevastuu siirtyy täysin itselle, kun ostaa ulkomailta. Olet itse maahantuoja ja kaikki esiin tulevat ongelmat pitää hoitaa itse. Laadun kanssa saattaa joutua pahastikin metsään, kun tuotteet näyttävät niin samoilta verkossa”. Hän on tyytyväinen, että asioi suoraan ammattilaisten kanssa, jotka kantavat vastuunsa tuotteista ja palvelusta: ”Ei olisi ollut puhettakaan, että olisin vain netin kautta onnistunut näin hyvin valaistuksen hankinnassa”.

 

Keittiössä on paljon ikkunoita, mutta valoa tarvitaan suuren osan vuodesta, kun auringonvalon määrä ei ole riittävä. Pyöreät 033W spotit 9w, tuovat kaivatun määrän tasaista ja hyvälaatusita valoa keittiöön.
Kauniisti kattoon sulautuvat 9W spotit tuova alakertaan sopivan määrän tasaista yleisvaloa, kun ne on sijoiteltu tilaan tasaisesti.
Yleisvalaistuksessa on käytetty 9w spottivalaisimia, jotka tuovat kauniin valon muun muassa eteis-ja aulatiloihin.

 

Kaikki Talo Kotirannasta otetut kuvat löytyvät LedStoren referenssikuvakansiosta Talo Kotiranta.

Tutustu LedStoren valaistussuunnitteluun sivustollamme .

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *